Hyppää pääsisältöön

Tulppaanimatka Hollantiin keväisen Euroopan halki

Tulppaanimatka Hollantiin keväisen Euroopan halki

su-ma 20.-28.4.2025

Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Belgian kautta kulkeva keväinen Euroopan bussimatka ja Hollannin värikkäät tulppaaniniityt tuovat kaivattua iloa pitkän talven jälkeen.

Matkaohjelma:

Matkan tarkempi lähtöaikataulu ohjelman loppuosassa

su 20.4.

Lähdemme kotipaikkakunnilta illalla (tarkempi aikataulu löytyy ohjelman loppuosasta). Ajamme Turun satamaan ja nousemme Viking Gracen kyytiin. Laiva lähtee klo 20.55 kohti Tukholmaa ja majoitumme oman valinnan mukaan joko Seaside Four- tai Inside Four-hyteissä. Ilta on vapaata aikaa nauttia laivan palveluista ja tunnelmasta.

ma 21.4.

Ennen laivasta poistumista saamme istahtaa alas nauttimaan meriaamiaisesta, jota tarjoillaan klo 6.30 alkaen (Suomen aikaa).

Saavuttuamme aikaisin aamulla Tukholman satamaan lähdemme ajamaan kohti Etelä-Ruotsia pitäen matkan aikana jaloittelu- ja happihyppelyitä.

Vierailemme matkan varrella Grännan kaupungissa, jonka sydämessä sijaitsee Grenna Polkagriskokeri. Tehdas on valmistanut vuodesta 1859 lähtien perinteisellä reseptillä käsityönä kuuluisia punavalkoisia piparminttu polkagris-karamellejä. Pääsemme ostoksille tehtaanmyymälään ja jatkamme matkaa makeissa merkeissä.

Päivän aikana meillä on yhteinen lounas.

Noin klo 16.00 saavumme Helsingborgiin ja pääsemme vierailemaan Sofieron linnan lumoavassa puistossa sekä puutarhassa. Sofiero perustettiin vuonna 1865 kuninkaalliseksi kesänviettopaikaksi ja yli sadan vuoden ajan kuninkaallinen kerma nautti alueen välittömästä tunnelmasta. Sofieron häikäisevän kauniit kukkapenkit ja puutarhat ovat kruununprinsessa Margaretan ja Kustaa VI Aadolfin suunnittelemat. Tunnin mittainen opastus perehdyttää meidät Sofieron kuninkaalliseen historiaan ja esittelee meille puutarhan ja puiston parhaat puolet. Vierailuun sisältyy iltapäiväkahvit.

Illaksi ajamme Helsingborgin keskustaan, mistä löytyy ensimmäisen yön hotellimme Elite Hotel Marina Plaza. Meren äärellä sijaitseva rento hotelli on ihanteellinen paikka päättää ensimmäinen kokonainen matkapäivä. https://www.elite.se/en/hotels/helsingborg/elite-hotel-marina-plaza-helsingborg/

ti 22.4.

Aamiaisen jälkeen on aika nousta bussiin, hyvästellä Ruotsi ja aloittaa matka kohti Saksaa.

Tanskan puolella vierailemme Rungstedlundissa kirjailija Karen Blixenin museolla. Tunnettu kirjailija asui tässä vasta hiljattain remontoidussa talossa lapsuutensa sekä palattuaan Afrikasta vuonna 1931 aina vuoteen 1962 saakka, jolloin hän menehtyi. Asuinhuoneet on säilytetty juuri sellaisina kuin ne olivat Karenin eläessä, ja niissä voi aistia maailmanmatkaajan vivahteikkaan elämän.

Ajamme läpi Tanskan saarien Saksaan saakka ja välillä toki nousemme bussista jaloittelemaan ja pitämään pieniä taukoja. Matkan aikana ehtii nauttia merimaisemista ennen kuin alamme lähestyä Saksan idyllisiä kaupunkeja.

Majoitumme Lüneburgin nummilla luonnon helmassa Hotel Zur Heidschnuckessa, missä nautimme myös yhteisen illallisen päivän päätteeksi. https://www.zur-heidschnucke.de/en

ke 23.4.

Päivä alkaa hotellin aamiaisella, jonka antaman energian voimin on hyvä jatkaa jälleen matkaa kohti Hollantia.

Ylitämme iltapäivän aikana Saksan ja Hollannin rajan ja ajamme tunnettua patotietä pitkin saapuen noin klo 16.30 hollantilaiselle juustotilalle. Kaasboerderij Berkhout on vuosikymmenien ajan valmistanut aitoja hollantilaisia juustoja. Vuonna 1974 nykyisten yrittäjien äiti aloitti valmistamaan juustoja lisätienistejä saadakseen ja koko perhe osallistui tilan hoitoon sekä juuston valmistukseen. Vuonna 1994 perhe pystyi hankkimaan maita itselleen ja rakentamaan uuden farmin, minkä myötä alkoi tuotannon kukoistus. 2000-luvun aikana pojat Nico ja Ted ovat ottaneet tilan haltuunsa ja perustaneet juustotehtaan kysynnän kasvaessa. Pääsemme kiertämään opastetusti tilalla ja lopuksi meille avataan juustokaupan ovet, jotta pääsemme tekemään herkkuostoksia.

Illaksi ajamme lähellä sijaitsevaan Alkmaarin kaupungin eteläpuolelle ja yövymme Van der Valk Hotel Akerslootissa. Hotelli tarjoaa tasokasta majoitusta ja rentouttavan uima-allasosaston, missä pääsee virkistäytymään ajomatkan jälkeen. Ennen yöpuulle menoa meillä on yhteinen 3-ruokalajin illallinen hotellin kodikkaassa ravintolassa. https://www.hotelakersloot.nl/en/

to 24.4.

Aloitamme päivän jälleen hotellin aamiaisella ja lähdemme energisinä jatkamaan matkaamme kohti Keukenhofin loisteliasta kukkapuistoa.

Maailman kaunein kevätpuisto tarjoaa silmäniloa 7 miljoonan tulppaanin ja muiden sipulikasvien voimin. Tutustumme useamman tunnin ajan omatoimisesti tähän 32 hehtaarin puistoon, joka tarjoaa mitä erilaisempia kasvikunnan värejä ja muotoja saaden pään aivan pyörryksiin kukkahuumasta.

Päivän aikana meillä on yhteinen ruokailu.

Rotterdamin valloittava kaupunki kutsuu meitä illalla, kun majoitumme kahdeksi seuraavaksi yöksi keskeisellä paikalla sijaitsevaan Maashotel Rotterdam Centreen. Kuuluisa Erasmusbrug silta löytyy lyhyen kävelymatkan päästä ja bussi- sekä ratikkayhteydet kulkevat aivan hotellin edestä. https://www.hilton.com/en/hotels/rtmdtdi-doubletree-rotterdam-centre/?SEO_id=GMB-EMEA-DI-RTMDTDI

Ilta on vapaata aikaa tutustua Hollannin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Moderni ja innovatiivinen kaupunki pitää sisällään laadukkaan museo- ja taidegalleriatarjonnan, monipuolisesti eri makuun sopivia ravintoloita ja Maasjoen varrella kulkevia kävelyreittejä.

pe 25.4.

Hotellin aamiainen aloittaa jälleen päivämme, jonka jälkeen lähdemme päiväretkelle naapurimaa Belgian puolelle.

Noin klo 11.00 saavumme Onze-Lieve-Vrouw-Waverissa sijaitsevaan Wintertuin Ursulineen. Paikan historia alkaa vuodesta 1841, jolloin pappi Verheyden halusi tarjota kunnollista koulutusta tytöille ja Ursulinen nunnasisarien kanssa perusti koulun, joka laajeni myöhemmin tasokkaaksi ja monipuoliseksi sisäoppilaitokseksi.

Vierailemme henkeäsalpaavan upeassa art-nouveau Talvipuutarhassa, jonka upea, lasimaalauksin koristeltu kupoli luo maagisen valon ja värien leikin ja herättää kunnioitusta tätä arkkitehtuurista mestariteosta kohtaan. Mielenkiintoista on, että sisaret valitsivat art nouveau-tyylin rakentaessaan Talvipuutarhaa, sillä katolinen kirkko suosi tuolloin yleensä uusgoottilaista ja hillitympää tyyliä. Nokkelat sisaret halusivatkin houkutella lähinnä varakkaiden edistyksellisten katolilaisten perheiden tyttäriä sisäoppilaitokseen ja näitä perheitä viehätti juuri art-nouveau-tyylin edustama elegantti ja moderni taidesuuntaus.

Talvipuutarhakierroksen jälkeen siirrymme Westmalle Trappist luostarialueelle, missä nautimme noin klo 14.00 kevyen lounaan sekä kolmen oluen tastingin juuston kera Café Trappistenissa. Luostarin seinien sisällä valmistetaan tunnettuja Westmallen oluita, mutta muurien sisäpuolella tapahtuu paljon muutakin kuin oluen valmistusta. Luostari on ennen kaikkea munkkien yhteisö, joka rukoilee ja työskentelee joka päivä ja he valmistavat myös herkullisia Trappist juustoja.

Alkuillaksi palaamme Rotterdamiin ja jokainen voi loppupäivän käyttää haluamallaan tavalla.

la 26.4.

Nautimme viimeisen aamiaisen Hollannissa hotellissa ja sitten aika pakata tavarat kasaan kotimatkaa varten.

Lähdemme ajamaan kohti Saksaa, mutta pysähdymme ennen rajaa Otterlossa ja vierailemme Kröller-Müller museossa. Museosta löytyy maailman hienoin Vincent van Goghin kokoelma ja lisäksi se esittelee Claude Monet'n, Georges Seurat'n, Pablo Picasson ja Piet Mondriaanin kaltaisten modernien mestareiden mestariteoksista. Museo on De Stijlin ja futurismin aarreaitta, joka yllättää monipuolisella nykytaiteen kattauksella.

Museovierailun jälkeen jatkamme matkaa aina Travemünden satamaan saakka pitäen päivän aikana taukoja ja nauttien yhteisen aterian matkan varrella.

Myöhään illalla saavumme Travemündeen, mistä Finnlinesin alus lähtee kohti Helsinkiä. Laivaan pääsemme noin klo 23.00.

su 27.4.

Finnlines lähtee liikkeelle sunnuntain puolella yöllä klo 02.00. Matkustusaika laivalla on noin 30 tuntia, joten sunnuntain vietämme merellä laivan kyydissä, ja jokainen voi käyttää ajan haluamallaan tavalla. Laivamatkan hintaan kuuluu ateriapaketti, saunan ja poreammeen käyttö ja laivan palveluista löytyvät myymälä, kahvila, ja ravintola.

ma 28.4.

Ennen laivasta poistumista nautimme aamiaisen. Saavumme Helsingin satamaan klo 10.00. Satamasta ajamme suoraan takaisin Turun, Salon ja Kemiönsaaren seuduille Helsingin keskustan kautta.

Hinta sisältää:

  • bussi- ja laivamatkat (Viking Line, Finnlines)
  • 5 yön hotellimajoitukset aamiaisen
  • meriaamiaisen laivalla menomatkalla
  • ateriapaketin paluulaivassa
  • 2 x illallisen
  • 4 x lounaan
  • kaikki sisäänpääsyt ja opastukset matkan aikana
  • matkanjohtajan palvelut koko matkan ajan

Huomioitavaa:

  • passi tai poliisin myöntämä kuvallinen henkilökortti on oltava mukana matkalla
  • suosittelemme matkavakuutuksen ottamista
  • suosittelemme myös eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista

Matkan hinta ikkunattomissa hyteissä sekä kahden hengen hotellihuoneissa on 1899 €/hlö.

Ikkunallisissa hyteissä ja kahden hengen hotellihuoneissa hinta on 1970 €/hlö.

Yhden hengen huonelisä on 460 €.

Matkan varaus ja maksu:
Varaa matkasi ensisijaisesti verkkokaupassamme tai lähettämällä sähköpostia matkat@launokorpi.com. Tarvittaessa voit tehdä varauksen soittamalla 040 5417 033. Verkkokaupassa voit valita maksutavaksi verkkopankin, mobilepayn tai luottokorttimaksun. Voit halutessasi valita myös laskun (laskutuslisä 7 ).

Voit myös maksaa omatoimisesti alla olevien ohjeiden mukaan.
Varauksen yhteydessä maksetaan
varausmaksu 200 €/hlö. Loput matkasta maksetaan 15.3.2025 mennessä tilille (Kaisa Launokorpi Oy) FI37 4327 0010 4317 14, viitenumero 30876. Molemmissa maksuissa käytetään samaa viitenumeroa.

Matkan lähtöaikataulu:

Kemiö, linja-autoasema klo 17.35
Perniö, linja-autoasema klo 18.05
Salon tori klo 18.30
Halikko, kirjaston pysäkki klo 18.35
Paimio, Nesteen huoltoaseman piha klo 19.00
Piikkiö, pikavuoropysäkki klo19.10
Kaarina, pikavuoropysäkki klo 19.20
Piispanristi, pikavuoropysäkki klo 19.25
Turun linja-autoaseman tilausajolaituri (nro 10) klo 19.40
Turun satama, Viking Line terminaali klo 19.50

Kun olet lisännyt matkustajan/matkustajat, siirry ostoskoriin suorittamaan matkan varaus loppuun.