Kansallisoopperan ohjelmistoon viimeistä kertaa palaava Oopperan kummitus on kerran elämässä koettava suurmusikaali.
Matkaohjelma:
Matkalle lähdetään ohjelman loppuosassa olevan aikataulun mukaan.
Lähdemme liikkeelle kohti pääkaupunkiseutua ajaen keskelle Espoon kauneinta luontoa Backbyn kartanolle. Nautimme runsaan ja maittavan lounaan historiallisessa kartanossa, joka on toiminut aiemmin Presidentti Kyösti Kallion vaimon, Kaisa Kallion, perustamana Kaisankotina. Kaisankoti toimi hoitokotina työn ja perhe-elämän uuvuttamille naisille tarjoten lepoa ja kuntoutusta työkyvyn palauttamiseksi. Nykyään 1500-luvulta olevan kartanon alueella on monipuolista hotelli-, kokous-, ravintola- ja tapahtumatoimintaa.
Matkamme jatkuu Helsinkiin Kansallisoopperaan, jossa pääsemme seuraamaan yhtä Kansallisoopperan kaikkien aikojen suosituimmista esityksistä, jonka suosiosta kertoo yli sata loppuunmyytyä esitystä. Andrew Lloyd Webberin säveltämä Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera, 1968) on maailman kuuluisin musikaali, jonka on nähnyt maailmanlaajuisesti yli 140 miljoonaa katsojaa. Spektaakkeli yhdistelee klassisen musiikin rinnalle populaari- ja rockmusiikkia ja sopii myös oopperan ensikertalaisille. Lavalla nähdään Suomen kaikkien aikojen suurin joukko laulajia, muusikoita ja tanssijoita. Tämä huikaisevan upea kokonaisuus täytyy kokea!
Lainattu teksti Kansallisoopperan sivuilta:
”Eletään vuotta 1861. Opera Populairessa harjoitellaan uutta oopperaa. Kesken kaiken kulissin vastapaino putoaa. Phantom, oopperan kummitus, on aiheuttanut onnettomuuden. Oopperan diiva Carlotta ei suostu laulamaan roolia, ja kokematon kuorotyttö Christine saa tilaisuutensa. Onnistuneen esityksen jälkeen Christine kertoo ystävälleen, että hänen laulunopettajanaan on ollut mystinen ”Angel of Music”.
Phantom vaatii, että Christinen tulisi laulaa seuraavan oopperan päärooli. Johtajat ja henkilökunta päättävät uhmata Phantomin määräystä. Onnettomuudet oopperassa jatkuvat. Myöhemmin Phantom vaatii oopperaa esittämään hänen itsensä kirjoittamansa teoksen. Päärooli on tehty Christinille.
Oopperan johto myöntyy vaatimukseen vain ottaakseen Phantomin kiinni ensi-illassa. Suunnitelma ei onnistu. Phantom murhaa oopperan tähtitenorin ja ilmestyy rooliasussa näyttämölle laulamaan dueton Christinen kanssa. Christinen paljastaessa Phantomin kasvot yleisölle tämä raivostuu ja pakenee Christine mukanaan kellariin. Oopperan väki lähtee takaa-ajoon. Mukana on Raoul, oopperan rahoittaja ja Christinen sydämen valittu. Phantom vangitsee hänet ja uhkaa tappavansa miehen, ellei Christine mene kanssaan naimisiin. Christine tekee valintansa. Oopperan väen saapuessa paikalle Phantom on kadonnut jäljettömiin.”
Esityksen kesto on 2 tuntia 35 minuuttia sisältäen yhden väliajan. Esitys on englanniksi, mutta tekstitys löytyy suomeksi sekä ruotsiksi. Lähdemme kotimatkalle noin klo 17.00 esityksen päätyttyä.
Matkan hinta on 195 €/hlö
Hinta sisältää:
• bussimatkan
• noutopöytälounaan Backbyn kartanolla
• oopperalipun (liput permannolla)
• matkanjohtajan palvelut
Matkan varaus ja maksu:
Varaa matkasi 28.5.2024 mennessä verkkokaupassamme tai lähettämällä sähköpostia matkat@launokorpi.com tai soittamalla 040 5417 033. Verkkokaupassa voit valita maksutavaksi verkkopankin, mobilepayn tai luottokorttimaksun. Voit halutessasi valita myös laskun (laskutuslisä 7 €). Voit myös maksaa omatoimisesti alla olevien ohjeiden mukaan.
Matka maksetaan kahdessa erässä (eräpäivät ovat 28.5.,100 € ja 20.9., 95 €) tai kokonaisuudessaan (195 €) 28.5.2024 mennessä tilille (Kaisa Launokorpi Oy) FI37 4327 0010 4317 14, viitenumero 30546.
Matkan lähtöaikataulu:
Turun linja-autoaseman tilausajolaituri klo 9.00
Piispanristin pikavuoropysäkki klo 9.10
Kaarinan pikavuoropysäkki klo 9.15
Piikkiön pikavuoropysäkki klo 9.25
Paimio, Nesteen huoltoasema moottoritien varrella (pysäkki mennessä, paluussa pääsee Nesteen pihalle) klo 9.35
Halikko, kirjaston pysäkki klo 9.55
Salon tori klo 10.05