Lintubongarin kesäretki Uudenkaupungin ulkosaaristossa sijaitsevalle lumoavalle Isonkarin majakkasaarelle katsomaan saaren kuuluisia lintuja, riskilöitä, sekä Pohjanlahden korkeinta majakkaa Selkämeren kansallispuiston upeissa maisemissa.
Matkaohjelma:
Matkalle lähdetään ohjelman loppuosassa olevan aikataulun mukaan.
Perniöstä lähdemme Turun kautta liikkeelle klo 6.30. Ajamme Uudenkaupungin vierasvenesatamaan, jossa on aikaa lyhyelle omakustanteiselle kahvipaussille ennen risteilyn alkua. Klo 9.00 aloitamme m/s Kertulla noin 2 h kestävän risteilyn Isollekarille Keskikallion ruokkiyhdyskunnan kautta. Ruokit ovat mustavalkoisia merilintuja, joiden pesintä ajoittuu touko-kesäkuulle. Laivassa on kahvila, jossa voi nauttia virvokkeita merimaisemista nauttien.
Noin klo 10.30 aikaan saavumme Isollekarille ja opastetusti siirrymme majakalle, jonka jälkeen noin klo 12.00 nautimme lounaan. Ruokailun jälkeen pääsemme asiantuntevan lintuoppaan kanssa tutustumaan saaren kuuluisiin mustavalkoisiin ja punajalkaisiin lintuasukkeihin, riskilöihin. Ihmisiin tottuneet riskilät eivät ole moksiskaan kävelijöistä tai veneilijöistä, ja Isonkarin sataman aallonmurtajassa onkin yksi Suomen suurimmista riskiläkolonioista. Aallonmurtajalle kulku on kielletty, jotta linnuilla on pesintärauha.
Riskilöiden lisäksi saarella pesii hieno kirjo erilaisia lintutyyppejä ja aikaa on riittävästi tutustua saaren lintuihin sekä luontoon. Pääsemme myös vierailemaan opastetusti uljaassa vuonna 1833 rakennetussa majakassa, jonka valo on 49,4 metrin korkeudella merenpinnan keskikorkeudesta ja saa näin ollen kunnian olla Pohjanlahden korkein majakka.
Klo 16.00 aloitamme paluumatkan mantereelle Uuteenkaupunkiin, jonne saavumme klo 17.30. Ajamme takaisin Turun ja Salon seuduille, jonne saavumme noin klo 19–20.
Matkan hinta 135 €/hlö
Hinta sisältää:
- bussi- ja venematkat
- lounaan
- opastuksen majakassa
- lintuoppaan palvelut saaressa
Matkan varaus ja maksu:
Varaa matkasi verkkokaupassamme tai lähettämällä sähköpostia matkat@launokorpi.com tai soittamalla 040 5417 033. Verkkokaupassa voit valita maksutavaksi verkkopankin, mobilepayn tai luottokorttimaksun. Voit halutessasi valita myös laskun (laskutuslisä 7 €). Voit myös maksaa omatoimisesti alla olevien ohjeiden mukaan.
Matka maksetaan 25.5.2024 mennessä tilille (Kaisa Launokorpi Oy) FI37 4327 0010 4317 14, viitenumero 30148.
Matkan lähtöaikataulu:
6.55 Salon tori
7.05 Halikon kirjaston pysäkki
7.20 Paimion Nesteen huoltoaseman piha
7.35 Piikkiön pikavuoropysäkki
7.45 Kaarinan pikavuoropysäkki
7.55 Piispanristi
8.00 Turun linja-autoasema
8.10 Raision kaupungintalon pysäkki