Laukon kartanolla on kesällä 2025 upea kattaus suomalaisia artisteja, joista tänään kuullaan J. Karjalaista!
Matkaohjelma:
Matkalle lähdetään ohjelman loppuosassa olevan aikataulun mukaan.
Ajamme Pirkanmaan kauneimmalla järviseudulla sijaitsevalle historialliselle Laukon kartanolle, jonne saavumme noin klo 16.00-16.30. Liput saadaan vasta Laukkkon saavuttaessa ja ne jaetaan bussissa perillä.
Vesilahden kunnassa kauniissa järvimaisemissa sijaitseva Laukon kartano on kesän kaunein keikkapuisto. Laukko mainitaan historiallisissa asiakirjoissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1416 ja nykyinen Laukon kartanon omistaja Liisa Lagerstam avasi lapsuudenkotinsa ovet ensimmäistä kertaa yleisölle kesällä 2016.
Laukon kartanon alueella kesävieraat voivat nauttia taiteesta, musiikista ja ruoasta. Ennen illan huikeaa konserttia onkin mahdollisuus omatoimisesti tutustua kartanon monipuolisiin näyttelyihin. Puoti ja kahvila ovat myös avoinna tapahtumapäivänä, ja puistoalueella palvelevista puistoterasseista voi ostaa pientä syötävää sekä virvokkeita. Mahdollista on myös pakata omat piknikeväät mukaan ja nauttia eväitä puiston ihastuttavilla viheralueilla.
Illalla lavalle nousee yksi maamme kaikkien aikojen suosituimpia artisteja J. Karjalainen. Maagisen laulaja-lauluntekijän kappaleet, kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Hän, Telepatiaa ja Villejä lupiineja, ovat osa suomalaista mielenmaisemaa.
Klo 18.30 - 20.30 Showtime (sisältää väliajan)
Paluumatka Turun ja Kemiönsaaren seudulle alkaa konsertin päätyttyä.
Matkan hinta 89 €/hlö
Hinta sisältää:
- bussimatkan
- konserttilipun
- vapaan pääsyn Laukon kartanon näyttelyihin
Matkan varaus ja maksu:
Varaa matkasi verkkokaupassamme tai lähettämällä sähköpostia matkat@launokorpi.com tai soittamalla 040 5417 033. Verkkokaupassa voit valita maksutavaksi verkkopankin, mobilepayn tai luottokorttimaksun. Voit halutessasi valita myös laskun (laskutuslisä 10 €). Voit myös maksaa omatoimisesti alla olevien ohjeiden mukaan.
Matka maksetaan 20.6.2025 mennessä tilille (Kaisa Launokorpi Oy) FI37 4327 0010 4317 14, viitenumero 40206.
Huomioitavaa:
- Laukon kartanon näyttelytilat eivät ole esteettömät
- esiintymislavan edustalta löytyy noin 800 vapaamuotoista istumapaikkaa (ei katettu)
- kuuden hehtaarin puistoalueelle saa mieluusti tuoda myös omia retkituoleja ja piknikpeittoja
- konserttivierailta palvelee kolme anniskeluoikeudella varustettu Puistoterassia, joista saa juomien lisäksi myös suolaista ja makeaa syötävää
- konsertti on loppuunmyyty, joten tiedossa on ruuhkaa ja paljon väkeä alueella. Jos olet suunnitellut ruokailevasi ennen konserttia, otathan tämän asian huomioon.
Matkan lähtöaikataulu:
Kemiö, linja-autoasema klo 12.45
Sauvo, S-marketin pysäkki klo 13.10
Paimio, Sauvon th bussipysäkki 110-tiellä klo 13.20
Piikkiö, pikavuoropysäkki klo 13.30
Kaarina, pikavuoropysäkki klo 13.40
Piispanristi, pikavuoropysäkki klo 13.45
Turku, linja-autoaseman tilausajolaituri klo 14.00