Kauniilla Ahvenanmaalla vietämme kiinnostavia hetkiä maalaten ja samalla nauttien palauttavasta kehonhuollosta.
Akvarellisti Lea Kaivolan opastuksella tutustumme akvarellimaalaukseen ja vietämme kiinnostavia hetkiä maalaten Ahvenanmaan inspiroivia maisemia, kasveja ja rakennuksia. Ohjausta saa itsenäiseen työskentelyyn sekä halutessa voimme maalata ohjatusti yhdessä opettajan kanssa. Kurssilla voi vaihtoehtoisesti maalata itsenäisesti mieleisiään teemoja.
Myös vasta-alkajat ovat tervetulleita. Ahvenmaan upea luonto on täynnä mitä kiinnostavimpia maalausaiheita!
Maalaamisen ohella palautumisen ja stressinhallinnan valmentaja Noora Kuusisto pitää meille lempeää ja palauttavaa kehonhuoltoa, joka sopii kaiken- ikäisille ja kuntoisille. Stressinhallinnassa on kyse siitä, että katkaistaan ylikierrokset ja opetetaan hermostoarentoutumaan. Lempeillä venytyksillä ja hengitysharjoituksilla saamme kehon palautumaan niin henkisestä kuin fyysistä rasituksesta. Näitä ohjattuja hengähdyshetkiä voidaan toteuttaa sään salliessa myös ulkona. Hengähdyshetkiin tarvitset mukavan pehmeän alustan (esim.joogamatto), mukavat vaatteet ja viltin.
pe 23.5.2025
Lähdemme aamulla Salon ja Turun kautta Naantalin satamaan (katso tarkempi aikataulu ohjelman loppuosasta) ja nousemme Finnlinesin raikkaan ja valoisan Finnsiriuksen kyytiin, joka lähtee klo 10.00 kohti Långnäsiä. Laivamatkan aikana saamme ihailla Saaristomeren kauniita maisemia. Hieno spa-osasto, useat ravintolat ja tax-free putiikki löytyvät laivalta. Ryhmälle on varattu oma tila Stellar Loungesta, jossa tutustutaan ohjaajiimme ja toisiimme. Tilassa on myös tarjolla pientä suolaista ja makeaa purtavaa, virvokkeita, kahvia , jne.
Ahvenanmaalle saavumme klo 14.45 ja ajamme lähellä satamaa sijaitsevalle Amalias Limonadfabrikille. Limonaditehdas on Ahvenanmaan ainoa ja yksi koko maan harvoista alkuperäisistä limonaditehtaissa, jossa valmistetaan perinteisenä käsityönä limonadia luonnollisista raaka-aineista. Pääsemme tekemään limonadi- ja lonkero-ostoksia tehtaan ihastuttavassa puodissa. Tehtaan yhteydessä toimii Mercedes Chocolaterie, jonka suussa sulavia suklaita voi myös hankkia omaan herkkuhetkeen tai läheisille tuliaiseksi.
Vierailemme myös läheltä löytyvässä Open Water Breweryssä. Paikallinen pienpanimo tuottaa oluita ja siidereitä ennakkoluulottomalla otteella vaativaankin makuun sopivaksi.
Illaksi ajamme Ahvenanmaan pohjoisosaan Havsvidden resortiin, jossa meri ja taivas kohtaavat. Tämä henkeäsalpaavan upeat auringonlaskut tarjoava luonnon ja meren äärellä sijaitseva ylellinen lomakohde on vaikuttava kohde ympäri vuoden. Graniittikallioilla on ihana tehdä kävelyjä, tuntea lämmin kivi jalkojen alla ja tuntea merituuli hiuksissa.
Majoitumme kaksi seuraavaa yötä hotellihuoneissa, jotka ovat skandinaavisesti sisustettuja, ja huoneiden väriteema sopeutuu luontoon ikkunan ulkopuolella. Meillä on yhteinen illallinen saapumisemme jälkeen ja sen jälkeen on vapaata aikaa nauttia paikan uniikista tunnelmasta tai virkistäytyä kylpyläosastolla, jonka käyttö sisältyy hintaan. https://www.havsvidden.com/fi
Illallisen jälkeen kokoonnumme hotellin kokoustilaan ja teemme ensimmäiset maalausharjoitukset.
la 24.5.2025
Aamu alkaa rentoutusharjoituksella ja sen jälkeen kiireettömässä aamiaishetkellä. Aamupäivän aikana lähdemme nauttimaan saariston keväästä ja tutustumaan Ahvenanmaa vihannoi-tapahtumaan. Ahvenanmaa vihannoi on syksyisten Sadonkorjuujuhlien pikkusisko, jonka aikana pääsee vierailemaan upeissa paikoissa pitkin pääsaarta ja tapaamaan paikallisia tuottajia. Koko saari on puhjennut loistoon talven jälkeen, jolloin omenatarhat kukkivat, karitsat sekä vasikat telmivät laitumella ja ilon voi aistia kaikkialla. Vierailemme muutamassa tapahtumakohteessa päivän aikana ja saamme inspiraatiota illan kokoontumiseen.
Lounaan nautimme julkkiskokki Micke Björklundin Smakby –ravintolassa, joka sijaitsee Kastelholman linnan kupeessa.
Iltapäivän aikana palaamme Havsviddeniin ja ryhmälle on varattu kokoustila (3 tuntia) taidetyöskentelyä varten.
Päivien aikana on myös muita rentoutushetkiä muun ohjelman puitteissa.
su 25.5.2025
Aamulla teemme rentoutusharjoituksen ja nautimme aamiasta. Aamiaisen jälkeen hyvästelemme Havsviddenin ja suuntaamme Ramsholmenin lehtoalueelle, jossa teemme lyhyen kävelyn ihastellen samalla kevätkukkien loistoa.
Önningebyn museossa saamme kuulla tarinoita Victor Westerholmin taiteilijasiirtokunnasta (1886-1914). Önningeby-siirtokunta kokosi lähes 30 vuoden ajan yhteen suomalaisia ja ruotsalaisia taidemaalareita.
Iltapäivästä siirrymme Västerron perinteiselle kalastajatilalle, joka tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden tutustua saariston kalastuskulttuuriin. Tilalla saa aidon saaristolaiskokemuksen luonnonkauniissa ympäristössä ja se onkin oikea pikkuparatiisi. Kalastaja ja luova ruoka-artesaani Anders Westerberg tarjoilee meille herkullisen kalaherkkuihin nojautuvan lounaan.
Täältä on aika siirtyä Långnäsin satamaan ja nousta Finnlinesin Finncanopuksen kyytiin. Laiva lähtee klo 15.30 Naantalia kohden, jonne saavumme klo 20.10. Laivalla ryhmälle on varattu tilat Stellar Loungesta, jossa käydään vielä läpi matkan antia ja mahdollisuus on myös taiteilla halutessaan. Stellar Loungen pienet purtavat ja juotavat ovat tarjolla.
Ajamme kotiseuduille ja olemme Turussa noin klo 21.00, Salossa noin klo 22 ja Kemiönsaarella klo 23.
Matkan hinta on 695 €/hlö jaetuss 2-hh
Yhden hengen huonelisä on 130 €
Hinta sisältää:
- taide- ja rentoutusohjaukset koko matkan ajan
- bussi- ja laivamatkat (meno-paluu Finnlines)
- kahden yön majoituksen Havsviddenissä aamiaisella ja kylpylän käyttöoikeuden
- 2 x lounaan ja yhden illallisen
- sisäänpääsymaksun ja opastuksen Önningebyssä
- Launokorven matkanjohtajan palvelut koko matkan ajan
Huomioitavaa:
- matkalla pitää olla mukana henkilöllisyystodistus (ajokortti käy myös)
- suosittelemme matkavakuutusta
Materiaalilista maalareille:
Alla listattuna tarvikkeita, joita olisi hyvä olla mukana. Tarkempia vinkkejä materiaalien valintaan saa aina taidekaupoista. (esim. Itäisen kadun kehystämö Turussa, Tempera Helsingissä ja arteljee Tampereelta. Nällä kaikilla on myös verkkokauppa.)
*Akvarellivärit
edullisia hyviä värejä ovat puolalaiset Aquarius ja ukrainalaiset Rosa Gallery
*Akvarellipaperia
- 300 mg
- karkea- ja/tai sileäpintaista
*Siveltimiä
-vaihtoehtoja ja hintoja on runsaasti akvarelli- ja akryylimaalaukseen
-akvarellimaalausta varten varaa esimerkiksi yksi ohut sivellin, yksi lattasivellin ja yksi moppisivellin (luonnonkarva tai synteettinen)
*isoja vesikippoja (esimerkiksi 1 kg jugurttipurkkeja, jäätelö- tai pakasterasioita)
*maalarinteippiä
*pleksi tai joku vettä hylkivä pohjalevy, jos haluaa valutella värejä
*vahaliina tms. pöydän suojaamiseksi
*taiteilijan takki tai esiliina vaatteiden suojaksi
*itsenäistä työskentelyä varten niitä välineitä, joita tarvitset
*luonnostelukirja jos haluat piirtää matkalla bussissa tai vierailukohteissa
Matkan varaus ja maksu:
Varaa matkasi ensisijaisesti verkkokaupassamme tai lähettämällä sähköpostia matkat@launokorpi.com. Tarvittaessa voit tehdä varauksen soittamalla 040 5417 033.
Verkkokaupassa voit valita maksutavaksi verkkopankin, mobilepayn tai luottokorttimaksun. Tarvittaessa lähetämme laskun, johon lisätään laskutuslisä 10 €.
Mikäli olet valinnut omatoimisen maksamisen, tässä ohjeet siihen:
Matka maksetaan 25.4.2025 mennessä tilille (Kaisa Launokorpi Oy) FI37 4327 0010 4317 14, viitenumero 40549.
Matkan lähtöaikataulu:
Kemiö, linja-autoasema klo 6.25
Perniö, linja-autoasema klo 6.50
Salon tori klo 7.15
Halikko kirjaston pysäkki klo 7.25
Paimio, Nesteen huoltoaseman piha klo 7.50
Piikkiö, pikavuoropysäkki klo 8.00
Kaarina, pikavuoropysäkki klo 8.10
Piispanristi, pikavuoropysäkki klo 8.15
Turku, linja-autoaseman tilausajolaituri nro 10 klo 8.25
Raisio, kaupungintalon pysäkki klo 8.40
Naantali, satama klo 9.00